Sykäräisessä halutaan kehittää koko kuntaa, ei vain kirkonkylää – Toholammin tuleva kunnanjohtaja tutustui kylään ja yrittäjiin
”Tämä on tuntunut niin autenttiselta maaseutukokemukselta” ‒ Helsingin yliopiston Etelä-Pohjalainen osakunta suuntasi tänä kesänä Toholammille
Kuusitoistavuotias Oskari Pajunpää on ollut yrittäjänä jo vuosia – Mikään ei innosta lohtajalaista niin kuin työt ja koneet: ”Palkitsee kun tietää, että pääsee ajamaan”
Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö sai kaksi kutsua – Ensin Linnan juhliin ja sitten uudenvuodenpäivän vastaanottoon
Katso tästä alueen kunniamerkit – Toholampilaiselle Jouko Isosaarelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi
Mainonta Hillan kanavissa toi Saara The Nuohoojalle uuden asiakaskunnan – ”Olen ollut tosi tyytyväinen yhteistyöhön”