Liikuntapäivä lauantaina: Kouluruoka ja osallistuvan budjetoinnin kohde tutuksi vanhemmille Toholammilla
Kannuksessa Roikolan oppilaat Takalon kouluun vuoden kuluttua – Lautakunta perustelee lakkauttamista oppilasmäärällä
Kannuksen viimeinen kyläkoulu loppuu keväällä 2026? – Lautakunnan yksimielinen esitys hallitukselle: Roikolan koulu lakkautetaan
Toholammin sivistyslautakunta äänesti: Kleemolan koulu suljettaneen toukokuussa, miten käy Sykäräisen koulun jatkon?
Oppilasmäärät hupenevat vauhdilla Kleemolassa ja Sykäräisessä – Osa vanhemmista on ilmoittanut halunsa lastensa siirtymisestä kirkonkylän kouluun
Vapaaehtoiset innostavat lapsia lukemiseen – Lukumummit aloittavat Kannuksessa, myös vaareja toivottaisiin mukaan
Toholammilla ollaan tyytyväisiä kunnan palveluihin – Koulutuspalveluissa ykkössija 46 kunnan kyselyssä
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalainen Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Vesa Hernesniemen mielipide: ”Riskinä on,että tuulivoimaloiden sijaintikunnalle jää käteen purkuvelvoite”

Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa