Himangan Satamarock ylitti yleisötavoitteen — ”Suuri ihme, kun tietää, miten tapahtumat eivät Kokkolassa ja Kalajoella ole tänä kesänä menneet aivan maaliin”
Korpelan Voiman hallituksen entisen puheenjohtajan Antti Toivolan vastaus toimitusjohtaja Antti-Jussi Vahtealalle: Korpelan Voima on eksynyt juuriltaan
Heppatyttöjen lempileikkejä sleissit ja kepparit – Lilli ja Sonja Pirttisalon harrastukseen kuuluu heppahahmoilla leikkimistä, askartelua, videoitten tekoa mutta myös ihan oikeita hevosia
OX2 ja Tuulikolmio ryhtyvät yhteistyöhön uusien tuulivoimahankkeiden kehittämisessä – Sopimus koskee myös Tuulikolmion Toholammin ja Haapaveden suunnitelmia
Puhuri käynnistää Keson ja Kaukasen tuulipuistojen rakentamisen – 100 miljoonan euron investointi on tarkoitus saada valmiiksi kahdessa vuodessa
Koronavuosi haastoi myös Suomenselän Osuuspankkia – Liikevoitto laski merkittävästi mutta liiketoiminta kasvoi
Osuuspankista poistui 127 vuotta kokemusta – Pirkko, Merja ja Sinikka hämmästelevät, miten huolettomasti käteisnippuja käsiteltiin menneinä vuosina
Palvelu laajeni aamusta Rauhalassa – Sanna Saarikoski ja Rasmus Läspä laittavat aamiaisen valmiiksi kuudeksi
Kannuslainen Erkki Luomala on melkoinen teräsvaari – Ysikymppisen pää pelaa ja jalka nousee, katso video haitarinsoitosta!
Katso kuvat ja videot! – Kannuksen penkkarit tarjosivat Daltonin veljeksiä, halinalleja, prinsessa Mononoken...
Pienelläkin ikäluokalla saatiin aikaan riemukkaat tanssit, katso kuvat ja videot Toholammin lukiolta!
Pienelläkin ikäluokalla saatiin aikaan riemukkaat tanssit, katso kuvat ja videot Toholammin lukiolta!
Jussi Niinistö: ”Jokainen ymmärtää, että oma hyvinvointialue on meille tuiki tarpeellinen” – Soite odottaa kuntien kantaa uusimpaan ehdotukseensa vuokrahuojennuksista