Perhonjokilaakso on Vuoden paikallismedia, toisena Kalajokiseutu – Hilla Groupin pohjoiset lehdet pärjäsivät paikallislehtijuttujen sarjoissa
”Etenen päättäväisesti kohti ulkomaan unelmaani” – himankalainen Neela Kurikkala ahkeroi lukion 2,5 vuodessa
Pohteen pitäisi tehdä yhteistyötä Soiten kanssa – Himankalainen Eija Pahkala teki kaksi aloitetta Pohteen aluevaltuustolle
Kauppareissulla rysähti – Eero Pelto-Arvo Kannuksen Mutkalammilta toivoo Kalajoen vielä harkitsevan tien kunnostamista
Himangalla kerätään nimilistaa Raumankarin puusiltojen puolesta – Jos oikaisuvaatimus ei mene läpi, harkinnassa on valitus hallinto-oikeuteen
Punkkihavainnot nousivat räjähdysmäisesti Himangalla ‒ Mitä puutiaisryntäyksestä voi pahimmillaan seurata?
Intohimona leipominen ja juhlien järjestäminen – Uudet yrittäjät avaavat kahvilan ja putiikin Himangalle
Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö sai kaksi kutsua – Ensin Linnan juhliin ja sitten uudenvuodenpäivän vastaanottoon
Katso tästä alueen kunniamerkit – Toholampilaiselle Jouko Isosaarelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi
Mainonta Hillan kanavissa toi Saara The Nuohoojalle uuden asiakaskunnan – ”Olen ollut tosi tyytyväinen yhteistyöhön”