Soite haki kunnilta toistamiseen ”itsenäisyyden turvaavaa” vuokran alennusta – Näin kuntajohtajat vastasivat tällä kertaa
Kannuksen Valtakadun vanhat kiinteistöt tyhjenevät – Omistaja ihmeissään: ”Kaikki täyttelevät vain niitä Kelan lappuja”
Näin aluehallitus perustelee päätöstään sulkea palvelukoti Lepola Marinkaisissa – ”Käsittämätöntä, että kaupunki ei tullut vastaan kiinteistöjen vuokrissa”
Lohtajan vanhustentaloyhdistyksen talot on myyty – Uusi omistaja on kokkolalainen kiinteistösijoittaja
Kannukseen muuttava uusi yhdyskuntapäällikkö aloitti – Helmi Pölkillä yllättävä harrastus, jolle tulee omaa tilaa Korvenkylälle
”Tiesin aina, että tulisin töihin Lampille” – Sari Pajakoski on monen toimen ihminen, vaikka työnantaja on ollut sama koko 2000-luvun
Toholammin kunnanvaltuusto muisti Mika Lintilää pyöreistä – Valtuustoaloite kuntalaisraadin perustamisesta
Greensky Data suunnittelee kansainvälisen mittaluokan datakeskusta Toholammille – ”Toteutuessaan tuo kunnalle merkittäviä verotuloja”
Greensky Data suunnittelee kansainvälisen mittaluokan datakeskusta Toholammille – ”Toteutuessaan tuo kunnalle merkittäviä verotuloja”
Kokkolan, Kannuksen, Vetelin ja Perhon Kokoomukset esittävät Janne Jukkolaa eduskuntavaaliehdokkaaksi
Toholammin kunnanvaltuusto muisti Mika Lintilää pyöreistä – Valtuustoaloite kuntalaisraadin perustamisesta
Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa