maanantai 12.4.2021 | 23:02
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kannuslaisessa on todettu uusi koronavirustartunta – Tartuntaan liittyy mahdollinen altistustilanne Kokkolan Intiaanikylän Lidl-myymälässä

Joni Mäki-Petäjä
Pe 22.1.2021 klo 12:27 | päivitetty pe 15:01

Soiten alueella on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Samalla Kannuksen koronamäärä on noussut 8:sta yhdeksään. Tuoreinta tartuntaketjua selvitetään parhaillaan. Altistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin. Tartuntaan liittyy mahdollinen altistustilanne lauantaina 16.1.2021 Kokkolan Intiaanikylän Lidl-myymälässä (Strangintie 1) klo 16-18. Myymälässä tuona aikana asioineita pyydetään seuraamaan oireita ja hakeutumaan herkästi koronavirustestiin.

Jo neljässä kannuslaisessa on tämän viikon aikana todettu koronatartunta.

Yhteensä koko pandemian aikana Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt todettu 166 koronavirustartuntaa.

Soite muistuttaa, että on äärimmäisen tärkeää hakeutua koronatestiin nopeasti ja hyvin lievilläkin oireilla, jotta tartuntaketjut eivät lähde leviämään.

– Me kaikki voimme vaikuttaa omalla toiminnallamme koronatilanteeseen ja siihen, että emme tartuta läheisiämme tai ihmisiä, joita kohtaamme. Koronamatkaa on vielä vähän jäljellä ennen kuin kaikki ovat saaneet rokotteen, joten tsempataan vielä hetki!, Soite kehottaa.

//Soite korjasi altistuspäivämäärän eli se on la 16.1. eikä su 17.1//

#