Osuuskauppa KPO suunnittelee Kokkolan keskustaan uutta hotellia – viime vuoden myynnissä puhkesi historiallinen miljardin euron raja: Katso videolta toimitusjohtaja Kim Biskopin haastattelu
Toholampilainen Veikko Flink kieltäytyi koronatestistä ja jätti sakot maksamatta: "Halusin, että asia päätyy oikeuteen"
Näin koronaohjeet muuttuvat Soitessa vuoden 2023 alussa – Testaukseen ja rokotuksiin uudet ohjeistukset
Soiten alueella influenssarokotteet kelpaavat – "Olemme 400 rokotusta viime vuotta edellä", kertoo palvelualuejohtaja Jukka Aro rokotustahdista
Koronaviruspotilaiden määrä kasvussa Soiten yksiköissä – Osalla osastoista ja yksiköistä rajoitetaan vierailuja
Soite aloittaa neljännet koronarokotukset yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille – Korona ilmenee Soiten alueella edelleen yleisesti, tapausmäärät lievässä laskussa
Soite luopuu säännöllisestä koronatiedottamisesta: Tilannekuvatiedotteita ei enää julkaista eikä rokotusmittaria päivitetä
Aapo Niemelä sai kunniamaininnan valtakunnallisessa Yritys Hyvä -kilpailussa – Kirjoittamisen taitoa arvostetaan
Keskussairaalassa koronatartuntoja kahdella osastolla – Ilmaantuvuusluku on maltillisessa laskussa Soiten alueella, vaikka tautia edelleen runsaasti liikkeellä
Soiten alueella luovutaan kasvomaskisuosituksesta – "Kahden viikon aikana on tultu reilusti alaspäin tautikuormassa", kertoo Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen
Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on hoidossa 17 koronapotilasta – Ilmaantuvuus maltillisessa laskussa
Koronavirus ei höllää otettaan Soiten ja Pohjanmaan alueilla – Keskussairaalassa on 18 koronapositiivista potilasta
Pääsiäisen aikaan koronatestiin pääsee Soitessa – Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sekä Kalajoen alueella ei ole pyhien aikaan koronatestausta
Pääsiäisen jälkeen koulujen maskisuosituksesta luovutaan – Koronatartunnat lievässä laskussa Soiten alueella
Vaikka rikosta ei epäillä, edelleen kummastellaan miten kadonnut ajautui Toholammille ja löytyi kuolleena pururadalta – Uutta tietoa kadonneen liikkeistä
Kannuksen maatalouskoulutukseen ennätysmäärä hakijoita – Toholammin ja Kannuksen lukioihin mahtuisi enemmänkin
Pohjalta parrasvaloihin: Kannuslaislähtöinen Miika Keski-Petäjä koki urheilun karuuden viime kaudella – Nyt hän on Suomen seuratuimman pesisjoukkueen lukkarina
Oppilasmäärät hupenevat vauhdilla Kleemolassa ja Sykäräisessä – Osa vanhemmista on ilmoittanut halunsa lastensa siirtymisestä kirkonkylän kouluun
Miehetkin ovat löytäneet liikuntaneuvonnan –Kannuksessa ohjauksessa korostetaan mieluista tapaa liikkua
Pohjalta parrasvaloihin: Kannuslaislähtöinen Miika Keski-Petäjä koki urheilun karuuden viime kaudella – Nyt hän on Suomen seuratuimman pesisjoukkueen lukkarina
Vaikka rikosta ei epäillä, edelleen kummastellaan miten kadonnut ajautui Toholammille ja löytyi kuolleena pururadalta – Uutta tietoa kadonneen liikkeistä
Kannuksen maatalouskoulutukseen ennätysmäärä hakijoita – Toholammin ja Kannuksen lukioihin mahtuisi enemmänkin
Kokkolan Mehiläinen tuo magneettikuvauksen lähelle – uusi laite parantaa diagnostiikkaa ja hoitoketjuja