Kaksi Maijaa puhui vuosia, että entiset Kotilan koululaiset pitäisi koota Toholammille ‒ tänä vuonna se tapahtuu
Oman paikkakunnan pelimannisävelet juurruttavat äitiä ja tytärtä kotiseutuun: "Lamppilainen soitto on kuin Toholammin murre, suoraviivaista"
Saila-Mari Kohtala ja Timo Korvela hankkivat kumpikin vanhan talon eri lähtökohdista, ja huomasivat, että hiljaa hyvä tulee
Nimipäiväsankari Antti Jämsää Toholammilta houkuteltiin ammattiteatteriin ‒ seitsemänpäiväinen työ ja puolentoista miljoonan velka saivat kieltäytymään
Hallinnolla ja politiikalla olisi opittavaa maaseudulta, sanoi yhteisöllisyyden puolesta puhuva tutkija Niina Rantamäki Lestinpäivän juhlassa
Pajamäki aukeaa juhannukselta, Toholammin pitäjätalo tarjoaa tapahtumia lapsille ja perheille heinäkuussa
Kehrääminen koukuttaa mutta vaatii näppituntumaa ja silmän, käsien ja jalan yhteistyötä, katso video Lestijärven kotiseutumuseolta – lestijärveläinen Tuula Hautala päätyi rukin ääreen koiraharrastuksen kautta
Lampin-mummon pöytälaatikon runolöydöt herättivät halun kirjoittaa – Kirjallinen salapoliisityö johti Tiina Viitasalon kolmen himankalaissyntyisen naisen jäljille
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalainen Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Vesa Hernesniemen mielipide: ”Riskinä on,että tuulivoimaloiden sijaintikunnalle jää käteen purkuvelvoite”
Vesa Hernesniemen mielipide: ”Riskinä on,että tuulivoimaloiden sijaintikunnalle jää käteen purkuvelvoite”
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalainen Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa