Mukana Soiten kanssa yhteistyössä ovat mm. Kannuksen ja Lohtajan seurakunnat – ”Vähävaraisten ja köyhien määrä on lisääntynyt”
Lestijärven markkina-arpajaisten arvonta järjestyi viime hetkellä - byrokratia kasvaa vuosi vuodelta, kertovat järjestäjät
Puistola saa järjestää vanhusten viriketoimintaa 3000 eurolla ― Kannuksen kaupungilta lahjoitus testamenttivaroista
Toholammilla Keski-Pohjanmaan ahkerimmat vaatteiden kierrättäjät, Halsualla valtakunnan suurin kasvu keräysmäärissä
Avustusta sotaorvoille ja työväentalolle – Kannuksessa testamentti- ja lahjoitusvaroja vielä noin 41 000 euroa
Yrittäjä jakoi hiekoitussepeliä Toholammin torilla koko sunnuntain ― "Pihat on ankaran liukkaita, ja jos tällä joku säästyy..."
Seurakunnat jakavat ruokaa ja taloudellista apua yhä useammalle – Pienellä paikkakunnalla saattaa silti olla korkea kynnys hakea apua
Hyvällä Sydämellä -hanke alkaa Toholammin ja Lohtajan helluntaiseurakunnissa - Henkilökohtaisia kohtaamisia ja EU:n aineellisen avun maksukortteja taloudelliseen hätään
Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö sai kaksi kutsua – Ensin Linnan juhliin ja sitten uudenvuodenpäivän vastaanottoon
Katso tästä alueen kunniamerkit – Toholampilaiselle Jouko Isosaarelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi
Mainonta Hillan kanavissa toi Saara The Nuohoojalle uuden asiakaskunnan – ”Olen ollut tosi tyytyväinen yhteistyöhön”