Urheilu

Katso video! -Himankalaislähtöinen Juuso Mattila luottavaisin mielin hiihtokauteen: ”Katsotaan mitä miehestä irtoaa”

Tasatyöntöspesialisti. Tasatyönnön ohella Mattila pitää vahvuutenaan hyviä kilpailuhermoja. Kuva: Jorma Ronkainen

Proski Oulun väreissä toista kautta hiihtävällä himankalaislähtöisellä Juuso Mattilalla on takanaan ehjä harjoittelukausi ja niinpä hän suhtautuu luottavaisin mielin talven kilpailukauteen.

- Mieli on rauhallinen kun olen kuluneella harjoittelukaudella vihdoin olen oppinut välttämään harjoittelussa aiempina vuosina tekemäni virheet. Edellinen harjoittelukausi oli hyvin rikkonainen enkä oikeastaan yhtään luottanut itseeni kun kausi alkoi. Nyt sen sijaan kaikki on tehty niin hyvin kuin on osattu ja pystytty. Ei ole sellainen olo, että olisi jotakin jäänyt tekemättä ja jotakin ei ole pystytty tekemään kunnolla, Mattila toteaa.

Vahvuuksinaan 23-vuotias Mattila pitää tasatyöntöä ja sen vaatimaa lihaskestävyyttä. Myös mentaalipuoli on kunnossa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

- Olen aika rento ennen kilpailua ja pystyn käsittelemään vastaan tulemaan tilanteet hyvin, joten kilpailusuoritus ei kärsi turhasta jännittämisestä.

Katso alla videolta Juuso Mattilan mietteitä!

Kauden avauskisat Oloksen Tykkikisoissa sujuivat Mattilalla mainiosti, sillä sprintissä hän ylsi välierään ollen lopputuloksissa seitsemäs ja suomalaisista toiseksi paras. Lauantaina hiihdetyssä 10 kilometrin perinteisen kilpailussa Mattila oli kovassa kansainvälisessä seurassa 34. ja suomalaisista 9. nopein.

- Kyllä viikonlopun saldo tuntuu melkein lottovoitolta. Sprintin karsinnassa meno tuntui vielä tukkoiselta ja siihen nähden karsinnan 19. sija oli yllättävän hyvä. Karsinnan jälkeen hiihto alkoi kulkemaan paremmin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Alkuerässään Mattila sijoittui neljänneksi ja eteni aikavertailun kautta välierään. Välierässä Suhonen ja Mannila sekä Norjan Kohlberg kaatuivat Mattilan eteen parisataa metriä ennen maalia.

- Onnistuin ohittamaan kaatuneet, mutta Northug ja Vuorinen olivat karanneet sen verran kauas ettei finaaliin ollut asiaa edes aikavertailun kautta.

Seuraavana päivänä hiihdettyyn 10 kilometrin kilpailuun Mattila lähti hieman epävarmoin tunnelmin, sillä edellispäivä kolmine startteineen pakkaskelissä oli raskas.

- Päivän kunto oli arvoitus ja kyllä hiihto tuntui hieman laiskalta. Mietinkin suorituksen aikana, että olenko liikaa mukavuusalueella kun tuntui siltä etten päässyt oikein kunnolla ahtaalle. Kokonaisuudessaan hiihto oli kyllä tasapainoinen esitys.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Olisihan se kyllä hienoa päästä ensi kertaa kilpailemaan maailmancupissa.

Viime viikonlopun MC-tarkkailukisassa Kuusamon Rukalla oli jaossa kisalippuja maailmancupin avaukseen, joka hiihdetään niin ikään Rukalla. Mattila ei onnistunut aivan yhtä hyvin kuin Oloksella, mutta valintaan vaikuttaa myös menestys aiemmissa kisoissa.

- Kyllä minulla on ihan hyvät mahdollisuudet saada kisalippu, mutta katsotaan rauhassa kenelle ne jaetaan. Olisihan se kyllä hienoa päästä ensi kertaa kilpailemaan maailmancupissa, Mattila miettii.

Avauskisojen jälkeen Mattilan ohjelmassa on harjoittelujakso ennen seuraavia kisoja. Kauden päätavoitteiksi Mattila listaa Vantaan kisat tammikuussa sekä kaikki Suomen cupin viikonloput, joita Mattila pitää tärkeinä, koska siellä pääsevät esille myös muut kuin maajoukkuehiihtäjät.

- Lisäksi Äänekosken SM-kisat maaliskuussa sekä 50 kilometrin SM-kilpailu huhtikuussa Rovaniemellä ovat myös merkitty kilpailukalenteriin. Myös Ski Classicin distanssikisoihin on tavoite päästä osallistumaan ja siellä pärjätä, Mattila listaa.

On hyvä opiskella niin ettei ole ihan tyhjän päällä, mutta kyllä aika lailla urheilun ehdoilla mennään tällä hetkellä.

Mattilalla on monipuolinen urheilutausta. Juniorivuosina hiihdon ohella tutuiksi tulivat yleisurheilu ja salibandy. Hiihto valikoitui päälajiksi urheilulukiossa. Armeijan jälkeen Mattila koki olevansa hiihtouransa suhteen tienhaarassa.

- Piti tehdä päätös, että jatkanko vielä hiihtoa vai keskitynkö muihin asioihin. Päätin, että katsotaan mitä miehestä irtoaa. Nyt sen voi tehdä eikä sitten enää kolmikymppisenä.

Mattilan elämä ei ole pelkkää hiihtoa, sillä hän opiskelee liiketaloutta Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Opinnot tehdään pääosin etänä, sillä lähijaksoja on vain kerran kuukaudessa. Niistäkin osa jää väliin kilpailumatkojen vuoksi.

- On hyvä opiskella niin ettei ole ihan tyhjän päällä, mutta kyllä aika lailla urheilun ehdoilla mennään tällä hetkellä.

Himanka ja urheilu yhdistää. Antti Kuusistolla ja Juuso Mattilalla riittää keskusteltavaa urheilusta. Kuva: Jorma Ronkainen

Ammattimainen harjoittelu edellyttää tukijoita ja Antti Kuusisto yrityksineen on viime talvesta asti ollut Mattilan tärkeä yhteistyökumppani. Paikallisen liikunnan ja urheilun tukeminen on Kuusistolle tärkeä asia ja hän on seurannut Mattilan hiihtouraa nuorten sarjoista lähtien.

Juusolla on arvot kohdallaan ja kova halua menestyä.

- Kun menestystä alkoi tulla nuorten ja myös aikuisten kisoissa, päätettiin että tässä olisi hyvä mahdollisuus olla mukana tukemassa Juuson uraa. Keskustelimme asiasta ja yhteisymmärrys löytyi helposti. Juusolla on arvot kohdallaan ja kova halua menestyä, Kuusisto toteaa.

Kuusisto korostaa tuen merkitystä etenkin siinä vaiheessa kun urheilija siirtyy kilpailemaan aikuisten sarjaan.

- Toivottavasti löytyy lisää sponsoreita ja että tuki siivittää Juuson harjoittelua niin että hän saavuttaa tason, jolla pääsee mukaan vaikkapa B- tai A-maajoukkueen yhteiseen tekemiseen. Onhan se hienoa meidänkin kannalta jos on oltu pienenä apuna siinä matkassa.

Juuso Mattila toteaa urheilun olevan yhdistävä tekijä miesten välillä.

- Varmaan sellaisia puolittaisia urheiluhulluja ollaan Antin kanssa molemmat. Jos kaksi tuntia jutellaan niin kyllä se tunti ja viisikymmentä minuuttia puhutaan urheilusta, Mattila naurahtaa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä