Paikallisuutiset

Joulua vietetään pakkassäässä - Menoliikenteessä varauduttava huonoon ajokeliin

Lumipyryjäkin saadaan joulun aikana. Kuva: Jukka Lehojärvi

Ilmatieteen laitoksen tekemän ennusteen mukaan joulua vietetään lähes koko maassa talvisessa pakkassäässä.

Perjantain vastaisena yönä Suomeen saapuu lounaasta lumisadealue. Lumisade alkaa aamulla maan eteläosassa ja leviää päivällä myös maan keskiosaan. Pohjoiseen liikkuessaan lumisadealue heikkenee hieman. Tuuli on puuskaista ja kinostaa lunta tehokkaasti.

– Lumipyry haittaa ja hidastaa joulun menoliikennettä, matkalaisilta vaaditaan malttia, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Kaisa Solin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Aatonaattona lauantaina lumisateet leviävät vähitellen maan pohjoisosaan ja muuttuvat samalla hajanaisemmiksi etelässä. Lunta kertyy kahden vuorokauden aikana suureen osaan maata 5‒15 senttimetriä, etelärannikolle paikoin jopa 20 senttimetriä.

Jouluaattona sunnuntaina hajanaisia lumisateita tulee vielä maan pohjoisosassa, mutta muualla maassa aattoa vietetään enimmäkseen poutaisessa pakkassäässä. Lämpötila on -1:n ja -7 asteen välillä.

Tämänhetkisen ennusteen valossa lounaasta saapuu uusia lumisateita maan eteläosaan joulupäivänä, myös maan pohjoisosassa sataa lunta. Pakkanen kiristyy -5:n ja -10 asteen välille, pilvipeitteen repeillessä on selvästi kylmempää. Tapaninpäivänä tulee vielä hajanaisia lumisateita todennäköisimmin idässä ja pohjoisessa.

Välipäivinä talvinen pakkassää jatkuu ja sateet ovat vähäisiä. Sateiden todennäköisyys kasvaa jälleen ensi viikon loppupuolella.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan joulunajan lämpötilat vaihtelevat tyypillisesti maan etelä- ja keskiosassa muutamasta pakkasasteesta noin kahdeksaan pakkasasteeseen. Etelä- ja länsirannikolla lämpötilat ovat ylimmillään tavallisesti hieman nollan yläpuolella. Maan pohjoisosassa joulun ajan lämpötilat vaihtelevat muutamasta pakkasasteesta noin -15 asteeseen.

Vuosi sitten joulu oli suuressa osassa maata poutainen, lähinnä pohjoisessa satoi ajoittain lunta. Lämpötilat olivat pakkasella lähes koko maassa, lounaissaaristossa oli ajoittain suojaa. Lapissa pakkanen kiristyi lähelle -30 astetta. Lunta oli lounaisrannikolla paikoin alle 5 senttimetriä, muualla maassa pääosin 10‒40 senttimetriä.

Luminen joulu on tavallisesti lähes takuuvarma maan pohjoisosassa Perämeren rannikkoa lukuun ottamatta sekä maan itäosan pohjoisosassa. Mitä lähemmäksi rannikkoa tullaan, sitä pienemmäksi lumisen joulun todennäköisyys käy. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä valkeita jouluja on keskimäärin vain joka toinen joulu, samoin lounaissaariston alueella.

Pitkän ajan keskiarvojen mukaan joulunpyhinä lunta on tyypillisesti maan etelä- ja länsiosassa 5–15 senttimetriä, lähellä rannikkoa alle viisi senttimetriä. Maan itä- ja pohjoisosassa lunta on 15–50 senttiä. Eniten lunta on tavallisesti Koillismaalla ja Pohjois-Lapissa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä