Jämsänkallion luontopolku laavuineen on vakiintunut Toholammilla kestosuosikiksi kolmessa vuodessa, mutta avajaisten aika oli vasta nyt
Himangan ryhmänäyttelyssä on mukana 132 koiraa, joiden joukossa kisaa myös nelivuotias Atlas: ”Se on kympin luonne, peloton ja tarmoa täynnä”
Nimipäiväsankari Timo Syrjälä Lestijärveltä ei pelkää heittäytyä: ”Voin tehdä itsestäni vaikka pellen, jos tarvitaan”
Stuart Williams aloitti kuvataidekurssilla ennen puolisoaan Minna Högbackaa ‒ Taideharrastus on Kannuksessa lähempänä ihmistä kuin Lontoossa
Niko Untisen kaksiossa Toholammilla on 150 huonekasvia ‒ katso videolta, mitä vinkkejä toimittaja sai väsähtäneen nukkumatin elvyttämiseen
Kannuslaiset saavat vihdoin kunnollisen koirapuiston – Paikka on vanha tuttu, mutta puitteet uudistuvat
Lestijokimelonnassa päästiin suoluontoon ja koettiin kipakoita koskia: ”Tämä alue on keskipohjalaisen luonnon helmi”
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalainen Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Vesa Hernesniemen mielipide: ”Riskinä on,että tuulivoimaloiden sijaintikunnalle jää käteen purkuvelvoite”
Vesa Hernesniemen mielipide: ”Riskinä on,että tuulivoimaloiden sijaintikunnalle jää käteen purkuvelvoite”
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalainen Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa