Suomenselän Osuuspankki jatkaa kasvua haasteellisen vuoden jälkeen – Asuntolainoja myönnetty edellisvuotta enemmän, yritysrahoituksen kysyntä hiljentynyt
Suomenselän ja Oulaisten Osuuspankkien yhdistyminen hyväksyttiin – Oulaisten asiakkaat siirtyvät Suomenselän asiakkaiksi ensi syksynä
Suomenselän ja Oulaisten Osuuspankit suunnittelevat yhdistymistä – Konttorien luvataan säilyvän niin kauan kuin se on järkevää, kolmessa vuodessa kävijämäärät ovat puolittuneet
Kannuksen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö sai kaksi kutsua – Ensin Linnan juhliin ja sitten uudenvuodenpäivän vastaanottoon
Katso tästä alueen kunniamerkit – Toholampilaiselle Jouko Isosaarelle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi
Mainonta Hillan kanavissa toi Saara The Nuohoojalle uuden asiakaskunnan – ”Olen ollut tosi tyytyväinen yhteistyöhön”