Esko Ahon tänään torstaina ilmestyvä tuore kirja keskittyy Suomen valintoihin "aavekissojen varjossa" vuonna 1992 – Aho kommentoi myös Vladimir Putinin viime helmikuussa käynnistämää hyökkäystä Ukrainaan
Iäti alistetun kansan hyökkäyssota – Venäjä-tuntija Veikko Väntänen kertoo mitä ajattelee isosta naapurista, Putinista, Natosta ja Suomen tilanteesta sota-ajan Euroopassa
Toholampilainen juomavalmistaja Finn Spring ei jatka tuotteidensa vientiä Venäjälle: "Ei sitä tarvinnut juurikaan pohtia"
"Kotimaisen paperin tuotanto käynnistettävä välittömästi" – Hilla Group vetoaa voimakkaasti paperiteollisuuden lakon osapuoliin työtaistelun keskeyttämiseksi
"Veljeni on sodassa ja epätietoisuus kasvaa koko ajan, koska hän ei voi soittaa tai ilmoittaa itsestään" – Himangalla sytytettiin kynttilöitä ja osoitettiin solidaarisuutta Ukrainan kansalle
Piispat kehottavat seurakuntia järjestämään avoimen rukoushetken torstaina Ukrainan tapahtumien vuoksi
Vesa Hernesniemen mielipide: ”Riskinä on,että tuulivoimaloiden sijaintikunnalle jää käteen purkuvelvoite”
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalainen Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Vesa Hernesniemen mielipide: ”Riskinä on,että tuulivoimaloiden sijaintikunnalle jää käteen purkuvelvoite”
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalainen Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa