Jämsänkallion luontopolku laavuineen on vakiintunut Toholammilla kestosuosikiksi kolmessa vuodessa, mutta avajaisten aika oli vasta nyt
Peuran polun pohjoisosissa on kesän aikana kunnostettu varaustupia – Sievin Maasydänjärvelle esteettömiä retkikohteita
Keski-Pohjanmaan Retkibussi kuljettaa kesälomakaudella aina rannikolta Salamajärven kansallispuistoon saakka – ostoksille tai retkeilemään lähtö onnistuu helposti ja joustavasti
Himangan Mansikannokalla voi nyt ihastella merta Lions Clubin lahjoittaman laavun suojissa – Koko kylän iloksi ja hyödyksi
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalainen Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Vesa Hernesniemen mielipide: ”Riskinä on,että tuulivoimaloiden sijaintikunnalle jää käteen purkuvelvoite”

Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa