sunnuntai 16.5.2021 | 12:07
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Valepoliisi yritti saada kannuslaisen eläkeläisen pankkikorttitietoja ja verkkopankkitunnuksia – Huijarit pyrkivät pääsemään jopa ikäihmisen kotiin selvittelemään "salaista asiaa"

Joni Mäki-Petäjä
Ma 12.4.2021 klo 15:10 | päivitetty ma 16:22

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Valepoliisi oli viime viikolla soitellut useampaan kertaan kannuslaiselle eläkeläiselle ja kalastellut pankkikorttitietoja ja verkkopankkitunnuksia. Soittaja oli vakuuttanut olevansa poliisi ja sanonut, että kyseessä on salainen poliisiasia, josta ei saa kenelläkään puhua. Valepoliisit olivat jopa pyytäneet eläkeläistä menemään pankkiautomaatille katsomaan tililtä, että kaikki on kunnossa. Lisäksi he tarjoutuivat tulemaan eläkeläisen kotiin selvittämään salaista asiaa. Eläkeläinen oli valveutunut ja ei mennyt keksittyyn tarinaan mukaan. Hän oli aiemmin huomannut tiedotusvälineistä, että tällaista on tapahtunut muillekin ja osasi heti epäillä huijausta.

– Kamalaa, kun kotona ei ole enää turvallista. Lattia hävisi jalkojen alta soittojen jälkeen. Kyllä se säikäyttää, kun mihinkään ei voi enää luottaa. Varoitan kaikkia vanhuksia, että varoisivat ja eivät lähtisi antamaan tunnuksia eteenpäin, ikäihminen kertoo.

Oikea poliisi ei koskaan kysy pankkikorttitietoja tai verkkopankin tunnuksia eikä niitä tarvita virkatehtävien hoitoon. Jos epäilee tietojen joutuneen vääriin käsiin, asiasta on ilmoitettava heti pankkiin ja tehtävä rikosilmoitus poliisille.

#