sunnuntai 6.12.2020 | 03:51
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Lestijärven kunta ottaa vetovastuun ensi vuonna – Metsäpeuranmaan neuvottelukunnan perustamiskokous keräsi alueen toimijoita kuntaviranomaisista Metsähallitukseen

Joni Mäki-Petäjä
To 19.11.2020 klo 16:09

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Viime keväästä vireillä ollut hanke Metsäpeuranmaan neuvottelukunnan perustamiseksi on toteutunut. Perustamiskokous pidettiin Metsäpeuranmaan opastuskeskuksen tiloissa Lestijärvellä.

Neuvottelukunnan päätehtävänä on edistää luontomatkailun kehittymistä Metsäpeuranmaan luontomatkailualueen ja Salamajärven kansallispuiston alueella ja toimia alueella yhteistyöelimenä. Osallistujat olivat koolle kutsujana toimineen Keski-Pohjanmaan liiton lisäksi alueen eri kunnista ja aluekehitysyhtiöistä. Kokoukseen osallistui myös Metsähallitus edustajillaan.

Tilaisuuden alkuun Metsähallituksen toimijat esittelivät mm. Salamajärven kansallispuiston kuulumisia heidän näkökulmastaan sekä tulevia toimenpiteitä kansallispuiston alueella.

Itse kokouksen esityksissä käytiin tarkemmin läpi mahdollisia kehityskohteita alueella sekä tarkasteltiin luonto- ja hyvinvointimatkailun tilannetta myös yleisemmällä tasolla. Osallistujat pohtivat myös alueen vahvuuksia sekä niiden istumista nouseviin matkailutrendeihin, kuten esimerkiksi pyöräilymatkailuun.

Keski-Pohjanmaan liitto esitteli kokouksessa potentiaalisten hankkeiden rahoitusinstrumentteja ja antoi tilannepäivityksen nyt maakunnassa lausuntokierroksella olevasta maakunnan matkailustrategiasta. Lisäksi keskusteltiin siitä, mitkä tahot voisivat toteuttaa alueella erilaisia hankkeita Metsäpeuranmaan hyväksi.

Kokouksessa hyväksyttiin neuvottelukunnan perustajajäsenet sekä säännöt. Uusia jäseniä ei vielä tässä vaiheessa nostettu esille, mutta neuvottelukunta kannustaa kaikkia niitä organisaatioita, jotka näkevät yhtymäkohtia oman toimintansa ja Metsäpeuranmaan edunvalvonnan välillä, tulemaan mukaan.

Vuoden 2021 puheenjohtajatahoksi valittiin Lestijärven kunta ja johtoryhmään valittiin Pihtiputaan kunnanjohtaja Ari Kinnunen (VPJ), Reisjärven edustajana Helena Kinnunen ja Keski-Pohjanmaan liiton Johannes Aalto.

– On ilahduttavaa saada konkreettinen työ käyntiin Metsäpeuranmaan kehityksen puolesta myös neuvottelukunnan kautta. Perustamiskokous sai hienon osallistujajoukon liikkeelle, ja tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna Lestijärven johdolla, toteaa Keski-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen.

#