maanantai 25.10.2021 | 07:01
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Vertaistukea omaisen mielenterveysongelmissa – keskusteluryhmä alkaa Kannuksessa

Kaisa Suomala
Ma 11.10.2021 klo 12:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Mielenterveysomaisten keskusteluryhmä tuo Kannukseen mahdollisuuden saada tietoa ja vertaistukea mielenterveyden ongelmista. Ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran Kannuksen Kitinkannuksessa torstaina 21. lokakuuta FinFami Pohjanmaa ry:n omaisneuvojan sekä vapaaehtoisen ohjaamana.

Keskusteluiltoja on varattu tälle vuodelle kolme, yksi jokaisessa kuussa, mutta ryhmää on tarkoitus jatkaa ensi vuonna.

– Toki jatketaan siitä. Kuulostelemme mielipiteitä siitä, onko esimerkiksi aika sopiva, ja aikataulutamme jatkoa sen mukaan, sanoo omaisneuvoja Minna Pellinen FinnFami Pohjanmaa ry:stä.

Keskusteluryhmä on avoin kaikille, jotka ovat huolissaan läheisen mielenterveydestä ja omasta jaksamisestaan. Omaisen diagnoosista tai hoidosta ei kysellä vaan asiat tulevat esiin keskustelussa jos ovat tullakseen. Ryhmässä on vaitiolovelvollisuus.

FinFami Pohjanmaan järjestämässä ryhmässä jaetaan tietoa psyykkisistä sairauksista ja ryhmässä tuetaan yhdessä omaisen jaksamista arjen haasteissa. Keskustelun aiheet nousevat esiin ryhmäläisten tarpeista. Kukin ryhmäkerta käynnistyy yleensä kuulumiskierroksella, jossa ajankohtaiset tarpeet nousevat usein jo esille.

Omaisyhdistys FinFamin tärkein tehtävä on tukea mielenterveyspotilaiden omaisten ja läheisten jaksamista. Omaisen jaksaminen auttaa myös sairastunutta ja hoitotahoja. Yhdistyksen toiminta on ennaltaehkäisevää. Sen toiminta-ajatus on tarjota tietoa, tukea ja toimintatapoja tilanteessa, jossa perheenjäsen tai muu läheinen on sairastunut psyykkisesti.

#