sunnuntai 1.8.2021 | 04:24
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »

Minna Vörlinin kolumni: Kesällä on niin kivaa, että kiviäkin naurattaa

To 15.7.2021 klo 07:00

Olen oppinut elämässäni hyvin kaksi asiaa. Toinen niistä on se, että kaikki hyvät ja muuten muistamisen arvoiset asiat kannattaa kirjoittaa ylös jonnekin. Tästä syystä pidän päiväkirjaa. Ja tästä syystä kuljen usein ruutuvihko ja vähintään hieman käyttökelpoinen lyijykynän pätkä taskussani tai laukussani.

Kesäkuun puolivälissä vaelsin perheeni kanssa Karhunkierroksen Kuusamossa. Reitin vaeltaminen oli 7-vuotiaan poikamme haave, jota hän oli kasvatellut edellisestä kesästä lähtien. Luin päiväkirjastani, että olimme Urho Kekkosen kansallispuistossa retkellä, kun hän sanoi, että olisi kiva kiertää Karhunkierros. Olin kirjoittanut haaveen muistiin ja oli hienoa päästä se nyt toteuttamaan.

Kuljimme reilun kymmenen kilometrin päiväetappeja. Sää oli helteinen, kun lähdimme matkaan, ja muutaman asteen plussalla, kun pääsimme kierroksen loppuun. Kun viimeisen vaelluspäivämme aamuna satoi rankasti vettä ja rakeita, yö laavussa oli ollut kolea ja runsassääskinen ja yksi rinkoistamme meni rikki, olisi voinut luulla, että ei tästä ainakaan kannata mitään merkintää päiväkirjaan tai muuallekaan kirjoittaa.

Nuorin lapsemme, joka kulki jonossa edessäni, teki äkkipysäyksen keskellä hieman hankalaa nousua. Melkein törmäsin häneen. Huonoa polveani vihlaisi ja oli lähellä, että olisin sanonut hänelle jotain liian kipakkaa. Hän kuitenkin kyykistyi polulle ja osoitti polun vieressä olevaa kiveä. Hänen mielestään kivi nauroi tai vähintäänkin hymyili leveästi. Katsoin hänen osoittamaansa kiveä ja huomasin hänen olevan oikeassa. Luonto oli muovannut jalkapallon kokoisen kiven siten, että näytti kuin sillä olisi ollut kasvot: kaksi tummaa silmää ja nykerönenä sekä tietenkin se naurava suu.

Keskiyön tuntumassa saavuimme määränpäähämme ja totesimme reitin kierretyksi. Tein päiväkirjaan merkinnän nollatolpan ohittamisesta eli maaliin pääsystä ja siitä, että olimme nähneet nauravan kiven. Seuraavana päivänä luimme yhdessä muitakin reitin varrelta kertyneitä merkintöjä. Huomasimme, että nuorimmaisen putoaminen matalaan Vuolulampeen ja vaatteiden kuivattaminen helteisen päivän iltana oli ollut hauska asia, vaikka ei se silloin tapahtumahetkellä ainakaan minua ollut naurattanut.

Huomasimme merkinnöistä myös, että tapasimme harvinaisen Neidonkengän polun syrjässä hankalalla hetkellä, kun jouduimme pysähtymään korjataksemme yhden vaellusporukkamme jäsenen housujen ylhäällä pysymisen haastetta. Vaikka silloin tilanne ei tuntunut hienolta, niin näin jälkeenpäin on upeaa muistella, että saimme tuon Oulangan kansallispuiston nimikkokukan nähdä.

Moni hankala tai haastava tilanne olikin lopulta aivan hyvä ja muistamisen arvoinen. Niin se on muutenkin elämässä ja etenkin kesällä. Jos et itse enää sitä huomaa, niin kysy lapselta. Kesällä on niin kivaa, että kiviäkin naurattaa!

Minna Vörlin

kannuslainen kesästä nauttija ja huvikseen kirjoittelija

#