torstai 23.9.2021 | 20:05
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Joni Mäki-Petäjän pääkirjoitus: Tapahtumasuma tuloillaan

Pe 2.7.2021 klo 15:13

Korona on siirtänyt tapahtumia ja erilaisia tapaamisia kohta puoli toista vuotta. Loppukesää ja syksyä kohti mentäessä alkaa olla jo melkoinen tapahtumasuma tiedossa.

Korona jatkaa kulkuaan, mutta sen kanssa on vain opittava elämään. Ei voi olla niin, että kaikki paikat menevät lockdowniin, kun ja jos tartunnat alkavat lisääntyä. Elinkeinoelämä ja tämä kansa ei sitä enää kestä.

Se ei tarkoita, etteikö edelleenkin pidä olla varovainen ja noudattaa kaikkia hygieniaohjeita. Turhaa matkustelua ulkomaille pitää välttää ja suosia edelleenkin kotimaan matkailua.

Kesätapahtumia on jo käynnistelty pikku hiljaa. Ja näin tulee ollakin. Toholammin torisoitot, Sofian lavan konsertit, kesätorit, Lesti-viikko ja monet muut. Myös urheilutapahtumat alkavat toimia täydellä teholla.

Elokuussa Ollikkala-messut on jo sitten ensimmäisiä ison koko luokan tapahtumia pitkästä aikaa Lestijokilaaksossa. Ollikkala-messut on hieno näyte maatalousalan osaamisesta alueella ja yhteistyön voimasta eri toimijoiden kesken. Kaksi vuotta sitten, kun tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa, aika moni saattoi yllättyä mitä kaikkea Kannuksesta löytyy. Nyt rakenteilla olevan opetusnavetta ympäristöineen saattaa yllättää myös positiivisesti messuvieraat.

Syyskuussa on siiten hyvinvointimessujen aika Kitinkankaalla. Siinä on toinen alue, josta voi olla ylpeä. Tänä kesänä alueella on saatu pump track -rata ja uusi ulkosalibandykenttä. Käykääpä ihastelemassa!

Korpelan Voima aikoo järjestää myös syyskuussa Korpelan padolla kansalaistapahtuman ja ulkoilmakonsertin Lestijoki-areenalla.

Nyt on kuitenkin aika allekirjoittaneen viettää hetki kesälomaa. Pieni akkujen lataus on paikallaan, jotta on taas iskussa, kun muun muassa uudet valtuustot aloittavat toimikautensa.

Nautitaan suvesta!

#