tiistai 11.5.2021 | 17:04
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Sirkka-Liisa Ypyän kolumni: Etänä kotona

To 29.4.2021 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Elämä on muutosta, kasvamista, kehittymistä. Opiskelu auttaa pysymään mukana joka tapauksessa muuttuvassa maailmassa. Se avaa uusia ovia ja luo merkitystä elämälle.

Opiskelu voi olla kiinnekohta, johon keskittyä, kun on epävarmuutta tulevasta. Sen avulla voi asettaa itselleen tavoitteita niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Rakastan opiskelua, on innostavaa oppia uutta tietoa ja taitoa, ymmärtää laajemmin, tutustua uusiin ihmisiin ja olla vuorovaikutuksessa heidän kanssa; opiskelun aihe avautuu vähitellen ja linkittyy jo aiemmin opittuun ynnä elämänkokemukseen.

Kuluvan talven aikana opiskelin oppisopimuksella omassa yrityksessä liiketaloutta. Huomasin pian, että opiskelu on muuttunut paljon lyhyessä ajassa. On verkko-opintoja ja etäopintoja, itseohjautuvuutta ja yksilöllistä opetussuunnitelmaa. Hyvä niin.

Kävin lähipäiviä Kpedulla Kokkolassa kuusi. Niitä olisi voinut käydä enemmänkin, mutta palvelin mieluummin asiakkaita hoitolassani. Oppimateriaali löytyi oppilaitoksen sivuilta, osa linkkien kautta. Etsin materiaalia myös luotettavilta sivustoilta Googlaten. Näin työskennellen jäi kuitenkin se opiskelun iso anti, vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa, vähäiseksi. Juuri se yksi parhaista puolista.

Kaikkein vaikeinta tämän talven opiskeluissa taisi olla tietotekniikan hallinta. Kynään ja paperiin kiinni kasvaneelle, kirjoja rakastavalle sähköinen aineisto on kylmää, vaikeasti hahmotettavaa. Kirjan sivujen kääntäminen on niin konkreettista. Oman kirjan sivuille voi tehdä merkintöjä, tai liimata post it -lappuja. Kirja voi olla mukana missä vain.

Minulle tietokone on väline, jonka pitäisi vain toimia. Se ei kiinnosta yhtään sen enempää (vielä ratkaisematon asennevamma). Ensimmäisen kerran jouduin tekemisiin tietokoneen kanssa 1986. Tietotekniikan kurssin koodimaailma ei kiinnostanut eikä avautunut. Lopputyön tekeminen silloisella tietokoneella oli aika näppärää, mutta tekstiilisuunnittelu todella köykäistä. Minusta ja tietokoneesta ei tullut ystäviä. 90-luvulla hankittiin meillekin pöytäkone. Onneksi tuli hanke - Tiedon kylätiet, jossa sai oppia koneen käyttöön rauhassa kantapään kautta.

Viime syksynä hankin uuden läppärin. Sen ja ohjelmistojen käyttöä opetellessa oli kerran jos toisen tippa linssissä. Tunsin itseni auttamattoman vanhaksi ja tyhmäksi.

Ainoa lohdutus oli se, että tiedän, en ole ainut nykytekniikan ja tietoturvallisuuden kanssa tuskaileva. Pelastukseksi osoittautui esikoinen, joka jaksoi yllättävän hyvin käydä opastamassa minua. Usein sain kuulla: “sulle tulee näköjään kaikkia kummallista tällä koneella”. Muutaman kerran laitoin haasteista johtuen ohjaavalle opettajalle viestiä, että lopetan. Perusteluita keksin kyllä riittävästi.

Ope oli kuitenkin vielä taitavampi ja ennen kaikkea innostava. Hän avasi minut näkemään mitä olin jo saanut aikaan vaikeuksista huolimatta. Niinpä tein kolme näyttöä, kuinkas muuten, etänä kotikeittiöstä.

Tsemppiä kaikille opiskelijoille!

Sirkka-Liisa Ypyä

ikuinen opiskelija Kannuksesta

#