torstai 23.9.2021 | 20:25
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Joni Mäki-Petäjän pääkirjoitus: Vaalipaneelit ovat demokratian ytimessä

To 22.4.2021 klo 06:00

Lestijoen ja Keskipohjanmaan yhteinen kuntavaalipaneeli etäyhteyksin järjestettiin maanantaina. Kannuslaiset saivat olla ensimmäisenä vuorossa. Ensi maanantaina on sitten Lestijärven ja Toholammin vuoro.

Tunnin mittainen paneeli oli onnistunut kokonaisuus, vaikka tietenkään siinä ajassa ei ehdi kaikkea käydä läpi. Mutta sen verran kuitenkin, että ehdokkaista ja puolueista saatiin joitakin erojakin esille.

Kannuksen istuvan valtuuston ilmapiiriä on moitittu tulehtuneeksi. Jännitteitä ei edes ole yritetty peitellä viime kokouksissa.

Vaalipaneelissa ei ollut merkkejä sellaisesta. Yhteistyön ääni oli läsnä keskustelussa, vaikka toki kriittisiäkin äänenpainoja tuli esille. Kritiikin esittäminen on täysin paikallaan ja kuuluu demokratian henkeen. Vanha viisaus siitä, että asiat riitelevät eivät ihmiset, soisi vastedeskin saavan enemmän vastakaikua. Näin ei ole tällä valtuustokaudella aina ollut.

Kannuksessakin on sellainen liuta haastavia asioita edessä, että kaikki energia, joka menee riitelyyn, on pois oikeasti tärkeistä asioista.

Edunvalvonta ja lobbaustyö on monin paikoin jäänyt heikoille jo usean valtuustokauden aikana. Ainakaan tulokset eivät sen osalta ole kovin mairittelevia. Poliisiasemaa ei käytännössä ole Kannuksessa, junayhteydet ovat jälleen vähentyneet ja tierahoja ei tahdo herua millään Lestijokilaaksossa. Näin esimerkkinä.

Peruutuspeiliin on joskus viisasta katsoa, mutta vain tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Uusien valtuustojen tärkein tehtävä on ehdottomasti saada väkimäärien lasku pysäytettyä. Kaikkien toimien tulisi tähdätä siihen.

Työpaikat ovat tietenkin avainasemassa. Uusien yritysten saaminen paikkakunnalle vaatii myös aktiivisuutta. Myös palvelut tulee olla kunnossa. Moni arvostaa yhä enemmän vapaa-ajanpalveluja asuinpaikkaa etsiessä.

Työperäinen maahanmuutto on myös asia, joka täytyy tuoda esiin, kun väestökatoa halutaan katkaista. Lestijokilaaksossakin on paljon työpaikkoja, joihin ei tahdo valitettavasti suomalaisia enää saada. On järjen köyhyyttä, jos työpaikat menetetään sen takia, kun ei olla valmiita tarpeeksi tukemaan maahanmuuttoa paikkakunnalle.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.