sunnuntai 16.5.2021 | 12:16
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Soiten alueella todettu neljä uutta koronavirustartuntaa, joiden alkuperää selvitetään – Kannuksen koululla joukkoaltistuminen, 9. luokkalaiset etäopetukseen heti

Koronavirustilanne on heikentynyt merkittävästi Keski-Pohjanmaalla

Anne Mattila
To 25.2.2021 klo 20:07 | päivitetty to 20:25

Soiten alueella on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa torstai iltapäivän aikana. Tartunnat eivät liity toisiinsa, eikä niillä näytä olevan yhteyttä alueella aiemmin todettuihin tartuntaketjuihin. Tartuntojen alkuperää selvitellään parhaillaan.

Koronavirustilanne on torstaipäivän aikana heikentynyt merkittävästi Keski-Pohjanmaalla. Soite painottaa, että nyt on ehdottoman tärkeää vähentää lähikontaktien määrä minimiin ja huolehtia huolellisesta kasvomaskin käytöstä, turvaväleistä sekä käsihygieniasta. Tarpeettomia kokoontumisia tulee välttää!

Mikäli alueen koronatilanne sitä edellyttää, tehdään lähipäivien aikana tarvittaessa päätös siirtymisestä kiihtymisvaiheen tasolle. Se tarkoittaa myös tiukempia koronarajoituksia.

Yksi uusista tartunnoista on todettu Kannuksessa. Siihen liittyy joukkoaltistuminen Juhani Vuorisen koulussa alkuviikon aikana.

Yhteydenotot altistuneisiin on aloitettu. Soite tulee olemaan yhteydessä kaikkiin altistuneisiin mahdollisimman pian. Karanteeniin asetetaan useita kymmeniä henkilöitä.

Opetuksen jatkumisen turvaamiseksi Kannuksen sivistystoimi on päättänyt, että Juhani Vuorisen koulun 9. luokkalaiset siirtyvät etäopetukseen perjantaina 26. helmikuuta, jonka jälkeen alkaa hiihtoloma. Kannuksen kaupunki tiedottaa oppilaita ja vanhempia hiihtoloman jälkeisestä opetuksen järjestämisestä myöhemmin tarkemmin Wilman kautta.

Soite pyytää Keski-Pohjanmaan maakunnan alueen nuoria huolehtimaan tarkoin omasta koronaturvallisuudesta ja välttämään tarpeettomia sosiaalisia kontakteja ensi viikon aikana.

Koronavirustestaukseen tulee hakeutua viipymättä ja hyvin lievistäkin koronavirukseen viittaavista oireista.

#