lauantai 8.5.2021 | 22:58
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Joni Mäki-Petäjän pääkirjoitus: Kiusaaminen on aina sataprosenttista

Ke 24.2.2021 klo 15:35

Kannus löytyi ikävän korkealta valtakunnallisesta kiusaamiskyselyssä. Kouluterveyskyselyssä vuonna 2019 kysyttiin 8.- ja 9.-luokkalaisilta nuorilta, kokevatko he kiusaamista vähintään kerran viikossa, vastasi Kannuksen yläkoululaisista 11,3 prosenttia ”kyllä”.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kerää kouluterveyskyselyn kautta tietoa suomalaisnuorten hyvinvoinnista joka toinen vuosi. Vuoden 2019 kyselyn perusteella kiusaamista kokee keskimäärin 5,5 prosenttia 8.- ja 9.-luokkalaisista.

Toholammilla prosentit olivat 3,6, Kokkolassa 3,2 ja Kalajoella 4,5. Lestijärvellä on niin vähän nuoria, että tuloksia ei yksilösuojan takia julkaista. Kannuksessa luvut ovat selvästi koholla myös alueellisesti. Se on erittäin huolestuttavaa.

Samaan aikaan myös Koskelan järkyttävä alaikäisten ikätoverille tekemä murha on ollut esillä. Asia on otettu eduskuntaa myöden vakavaan keskusteluun. Itseäni on julkisessa keskustelussa häirinnyt se, että aika usein mennään yhteiskunnan taakse piiloon. Nuorten pahoinvointi ei ole pelkkä resurssi- tai lakipykäläasia.

Meistä jokainen voi tehdä asian eteen enemmän. Kysyä nuorten kuulumisia ja olla läsnä nuoren arjessa. Puuttua rohkeasti, jos havaitsee henkistä taikka fyysistä väkivaltaa nuorten keskuudessa.

Kiusaamista tapahtuu yhtä lailla työpaikoilla ja vapaa-ajallakin. Netissä kiusaaminen voi olla todella raastavaa.

Kuinka moni on ajautunut itsemurhaan kiusaamisen takia? Miksi kiusaajat jatkavat usein koulussa, mutta kiusatut joutuvat muuttamaan paikkakuntaa? Paljonko korona aiheuttaa lisää pahoinvointia?

Kiusaaminen ei lopu siihen, eikä siihen puuttuminen saa loppua siihen, että saadaan kyselystä hyvät tulokset. Ne antavat suuntaviivaa ongelman laajuudesta, mutta kiusaaminen ei ole mitään prosenttipeliä. Se johon kiusaaminen kohdistuu, se on aina sataprosenttista kiusaamista.

Jokainen voi omalta kohdaltaan miettiä omia asenteita kiusaamiseen. Hiljaisuus on hyväksyntää, puuttuminen on huolenpitoa nuoren hyvinvoinnista.

Yksikin kiusaamistapaus on liikaa.

#