lauantai 8.5.2021 | 22:47
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Erityisopettaja Minna Vörlinin kolumni: Ääneen lausumattomat sanat

To 25.2.2021 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kiusaaminen on taas noussut otsikoihin. Erityisesti Koskelan tapahtumia pohtiessa mieli vajoaa väkisinkin synkkyyteen ja vain sinnikkäät suunnitelmat kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi ja kitkemiseksi voivat sen saada sieltä kapuamaan ylös. Kannuksellakin oli kyseenalainen kunnia kivuta kiusaamiskyselyn tuloksissa varsin korkealle sijalle. Vuoden 2019 kouluterveyshuollon kyselyssä nimittäin murheellisen moni, eli 11,3 %, 8.- ja 9.-luokkalaisista kertoi kokevansa koulukiusaamista vähintään kerran viikossa. Vähintään kerran viikossa! Oikein hirvittää ajatella niitä nuoria, joiden osana on kohdata kiusaamista kerran viikossa tai vieläkin useammin.

Onneksi toimenpiteisiin on kuitenkin ryhdytty. Sekä Kannuksen ala- että yläkoululle on laadittu suunnitelma toimenpiteistä ja niiden toteuttamisesta. Tunne- ja vuorovaikutuskasvatusta on kouluissa säännöllisesti ja kouluille on palkattu esimerkiksi resurssiopettajia ja koulunkäynninohjaajia. Myös harrastuskoordinaattori ja koulunuorisotyöntekijä ovat aloittaneet työssään helmikuun alussa. Unohtaa ei myöskään sovi vanhempainyhdistysten aktiivista toimintaa tässäkään tilanteessa. Vanhemmista koostuva ryhmä saattaa päästä jopa lähemmäksi kiusaamisilmiötä kuin opettajat koulussa ja siksi yhteistyö on nyt tärkeämpää kuin ehkä koskaan ennen.

Kiusaaminen on kokonaisuutena ilmiö, josta varmasti jokaisella on jonkinlaista kokemusta. Jos ei omakohtaista, niin ainakin vierestä kuultua. Se on hyvin ikävä ilmiö, koska sillä on taipumusta pyrkiä piiloutumaan suurelta yleisöltä. Koulun välitunnilla nopea läpsäisy poskelle voi jäädä aikuiselta huomaamatta. Huomaamatta jää helposti myös suuressa porukassa lausutut ikävät sanat tai vapaa-ajalla kaveriporukan ulkopuolelle jättäminen. Somekiusaaminen puolestaan on kuin tiheä viidakko – hyvin vaikea kokonaisuutena tuntea ja kesyttää. On melkeinpä pelottavaa ajatella, mitä kaikkea lapsi tai nuori saattaa joutua netin syövereissä kokemaan ilman, että aikuiset voivat suojella. Monessa tapauksessa kiusaamisesta ei aikuisella ole minkäänlaista tietoa. Lapset ja nuoret voivat pelottavan taidokkaasti peittää omat kiusaamiskokemuksensa ja sen, ettei heillä ole yhtään oikeaa ystävää.

Sanoilla on merkitystä. Niillä on merkitystä, olivatpa ne sitten kirjoitettuja tai lausuttuja. Joskus lausumattomat sanat ovat tärkeimpiä, mutta niiden viesti voi jäädä kokonaan kuulematta. Siksi on tärkeää, että kuuntelemme toinen toisiamme. Joskus voisimme ymmärtää jo puolesta sanasta, mitä toinen varovaisesti yrittää meille kertoa. Joskus on aivan pakko puuttua niihin ääneen lausumattomiin sanoihin. ”Auta minua” ovat varmasti luultua yleisemmät ääneen lausumattomat sanat. Eihän siis jäädä vierestä seuraamaan kiusaamista, vaan mennään rohkeasti kiusatun tueksi ja turvaksi? Ja jos emme itse voi auttaa, niin etsitään joku, joka voi.

Minna Vörlin

Kirjoitteleva erityisopettaja

#