lauantai 8.5.2021 | 22:28
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Veli Ranta-Ojalan kolumni: Lumi ja lumettomuus

To 11.2.2021 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Nuorempana lumelle oli enemmän käyttöä kuin näin vanhana. Ensimmäinen lumisade syksytalvesta oli merkkitapaus, kun tiesi että kohta pääsee hiihtämään ja mäkeä laskemaan.

Lumiukot, lumilinnat ja niiden liepeillä käydyt lumisodat olivat mieluista toimintaa. En muista, että -40 tai -50 –luvuilla olisi ollut yhtään lumetonta talvea. Joskus 1929 lienee sellainen ollut, ainakin jos luottaa Keski-Ojalan Josuan perheraamatun sivulle kirjoittamiin muistiinpanoihin. Sen vuoden tammikuussa Kannuksessa oli kuulemma vielä kynnetty ja kylvetty syysruista ja joulukirkkoon oli ajettu kärryillä.

Ensimmäinen Toholammilla viettämämme talvi 1973 oli lumeton. Tuo poikkeusaika innosti lamppilaisen musiikkimiehen Martti Yli-Kotilan säveltämään kappaleen Lumeton tammikuu. Myös talvisydän 1989 oli muistaakseni lumeton. Lampilla piti tuolloin olla Keski-Pohjanmaan Opettajayhdistyspiirin hiihtokisat, mutta ne jouduttiin perumaan lumettomuuden vuoksi.

Lumesta otettiin ilo irti 1950-luvun talvina. Tehtiin latuja ja hyppyri- ja äksämäkiä. Järjestettiin omia hiihto- ja mäenlaskukisoja. Äksämäki vastasi jollakin tavoin nykyistä pujottelurataa. Joku teki radan kepeistä tai sauvoista ja laski edellä. Se joka ei selvinnyt kaatumatta mäestä, joutui äksäjussiksi eli tekemään seuraavan mäen. Joskus mäkeä laskettiin vesikelkalla. Se oli hauskaa varsinkin silloin, jos kelkka kaatui ja kyydissä ollut lapsijoukko pyllähti lumikinokseen.

Talvella kouluun mentiin yleensä suksilla. Meiltä oli koululle neljä kilometriä. Siellä oli välituntilatu, jota kierrettiin ahkerasti. Pyrittiin tekemään tasaiset viestijoukkueet. Ja Witikan Ossi oli varmaan tyytyväinen, sillä porukka oli tunneilla hiljaista poikaa, kun palauduttiin hiki päässä ja keskityttiin seuraavan välitunnin koviin koitoksiin.

Hollannin Sielunmäessä oli joka talvi komea hyppyri. Sinne mentiin koulupäivän jälkeen laskettelemaan. Joskus siellä touhutessa meni pari kolmekin tuntia, ennen kuin nälkä pakotti lähtemään kotiin. Ja ainakin kerran jouduttiin ostamaan Lainan kaupasta leipä, että jaksettiin Ojalaan asti hiihtää. Pikku tauon jälkeen jatkettiin mäenlaskua omissa hyppyreissä niin kauan, kuin päivänvaloa vähänkin riitti. Parina talvena rakennettiin naapurin Anteron kanssa jokitörmään puinen hyppyrimäki. Se oli aika hutera mutta ajoi asiansa.

Nyt taitaa olla menossa sellainen talvi, että hiihtäminen eri tekosyistä johtuen jää melko vähälle. Lunta on tosin saanut kolata kuten talvella pitääkin. Onhan se nautinto, kun tietää jotain tehneensä ja samalla kuntokin nousee. Syksypuolen lumettomuus pani jo aavistelemaan, että tänä talvena lumesta ei pääse nauttimaan millään tavoin. Onneksi ennustelijat olivat väärässä.

Mutta lumia kolatessa tulee joskus mieleen vanhan Hakkuumestarin rehellinen toteamus asiasta: ”Ei mun oo millonkaan tarvinnu lumia porraspäästä kolata, mää oon aina jaksannu kahalata yli.”

Veli Ranta-Ojala

#