lauantai 8.5.2021 | 22:34
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Joni Mäki-Petäjän kolumni: Vapaan tyylin spesialisti retkiladulla

To 4.2.2021 klo 05:20

Pitkästä aikaa saamme nauttia kunnon lumisesta talvesta. Pientä patoutumaa lumilajeja kohtaan on ollut havaittavissa lumettoman ja pimeän koronasyksyn jäljiltä. Talviliikunnan harrastajat ovat vallanneet hiihtoladut ja luistelupaikat tehokkaasti. Mikäs sen parempaa ajanvietettä, kun ihailla talvisia postikorttimaisemia ja liikkua luonnossa.

Myös retki- ja erämaaladuilla on riittänyt lylyn lykkijöitä runsaasti. Muun muassa Toholammilta ja Kannuksesta löytyy ihailtavaksi lähes lappimaisia nevamaisemia. Himangan ja Lohtajan merihiihdot sekä Lestijärvellä hiihtämiset ovat sitten maaliskuun nautintoja.

Tästä kaikesta innostuneena ja ystävän houkuttelemana itsekin suuntasin viime viikonloppuna Kannuksen retkiladuille. Omistan vain yhdet sukset, vapaan tyylin välineet. Pientä varoittelua sain ennen reissua ja vielä matkan aikanakin: ”Kannattaako vapaan välineillä lähteä retkiladulle?” Toki tiesin, että saattaa siinä pieniä haasteita tulla, mutta ilman pitovoiteita mennään pertsaa maailman cupissakin, miksen minäkin retkiladulla!

Aika nopeasti alkoi henki olla ahtaalla ja hikikarpalot alkoivat valua selässä. Sauvat pettivät pehmeässä lumessa, kun yritin tasatyöntöä lykkiä. Metsätaipaleella tuli sitten jo hieman jyrkempää ylämäkeä ja huohotus alkoi kuulua jo perässähiihtäjälle saakka. Ei voitu puhua enää maisemien ihailusta, vaan pikemminkin kunnon maksimitreenistä.

Nuotiopaikallekin oli kiirinyt huhu vapaan tyylin spesialistista retkiladulla. Energiatasot sentään sain täyteen hotkaisemalla pari kyrsää kitaani. Onneksi loppumatka oli hivenen tasaisempaa maastoa.

Seuraavana päivänä takareidet huusivat hoosiannaa. Siitä huolimatta hankin karvapohjasukset ja seuraava tähtäin on myös nauttia erämaaladuista pakkasten hellitettyä.

Ulos sukset survaiskaa ja nautitaan lumisesta talvesta! Välillä valaistuilla baanoilla ja välillä retkiladuilla.

#