torstai 28.1.2021 | 03:27
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Anna Karsikas-Kuusiston kolumni: Sukututkimussukelluksia

To 14.1.2021 klo 06:40

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Tutustuin sukututkimukseen kesällä 1999 ollessani nuorisovaihdossa Yhdysvalloissa. Vaihtariäitini ilmoitti minulle, että hänellä olisi tutkittavaa, joten voisin mennä päiväksi kylän uima-altaalle. Kysyessäni, mitä hän tutki, hän johdatti minut huoneeseensa, jossa oli levällään avoimia kirjoja ja suuria papereita täynnä nimiä ja vuosilukuja. Samalla minulle selvisi, että perheen suku olikin kotoisin Kälviän tietämiltä. Luulin olevani kaukana kotoa ja olinkin astunut saman tien juurilleni.

Meni kuitenkin vuosia, ennen kuin tajusin, miten upottavasta harrastuksesta oli kysymys. Ensimmäinen sukellus kävi kuin vahingossa. Isoisoäitini oli suomalaisten kirkonkirjojen perusteella päätynyt Yhdysvaltoihin, ja minua tarvittiin etsimään tietoa kansainvälisiltä sukututkimussivuilta. Vastahakoisesti lupasin yrittää.

Muutama kömpelö hakuyritys ja upposin arkistoihin pyörryttävällä vauhdilla. Todellakin, isomummuni Emma oli elänyt muutaman vuoden ajan Bostonin lähistöllä - emmekä olleet tienneet tästä mitään! Nyt asiakirjat, kuvat ja kartat kertoivat tarkkoja tietoja Emman matkasta, naimisiinmenosta, lasten syntymistä, työ- ja asuinpaikoista. Historiafanina minut oli koukutettu nopeasti. Muutaman päivän kuluttua sain yhteyden Yhdysvalloissa edelleen asuviin sukulaisiin ja myöhemmin samana kesänä astelin Maynardissa, Massachusettsissa samoilla kaduilla kuin Emma aikoinaan.

Toinen sukututkimussukellukseni koski puolisoni suvun vaiheita. Muutamien tarkkojen neuvojen saattelemana uskalsin tutustua suomalaisten arkistojen maailmaan. Kohta löysin itseni iltamyöhällä selaamassa rippikirjoja tietokoneen ruudulla oikeita nimiä etsien ja jokaisesta löydöstä riemuiten.

Tälläkin kertaa jäljet johtivat Yhdysvaltoihin ja sosiaalisen median avulla sukulaisten tavoittaminen oli helppoa. Kesällä 2017 he matkustivat Kannukseen ja saivat tutustua Eemil-isoisän entiseen kotitaloon, Mäkiraonmäkeen sekä kirkkoon, jotka kaikki olivat edelleen samoilla paikoillaan kuin isoisän lähtiessä matkaan valtameren yli. Näin jälkipolvet saivat aidon kosketukseen siihen elämän osaan, josta Eemil ei ollut koskaan hiiskunut läheisilleen. Heille tämä kokemus oli mittaamattoman arvokas ja konkretisoi sen, miksi meidän tulee pitää hyvää huolta kaikesta jäljellä olevasta kulttuuri- ja rakennusperinnöstämme.

Tutkiessani siirtolaisiksi lähteneiden menneisyyttä, olen saanut kulkea tehdas- ja tukkityöläisten, kullankaivajien sekä piikojen matkassa Hangosta Liverpooliin, New Yorkin Ellis Islandille ja sieltä Alaskan kultakentille saakka. Ei hassumpi harrastus näinä kotoilukuukausina. Eikä vähiten siksi, että sukututkimukseen uppoutumalla olen saanut irrottaa ajatukset nykyhetkestä ja nähdä, miten vuosisatojen ajan ihmiset ovat kohdanneet onnea, tragedioita, kulkutauteja, epävarmuutta ja vauhdikkaita elämänkäänteitä. Sukututkimus onkin ennen kaikkea syväsukellus omaan, lähiseudun ja jopa maailman historiaan - ymmärrystä siitä, mistä tulemme ja mitä perintöä kannamme mukanamme.

Anna Karsikas-Kuusisto

Kirjoittaja on Kannuksesta kotoisin oleva, nykyisin Himangalla asuva paluumuuttaja. Rohkaisee muitakin sukututkimussalapoliiseiksi tarttumaan pieniinkin johtolankoihin, etsimään tietoja suvuistansa ja erityisesti siirtolaishistoriasta.

#