perjantai 26.2.2021 | 11:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Varamies filosofioi: Puuronkeittäjän onni

La 28.11.2020 klo 07:05

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Säännölliset tavat luovat turvallisuutta. Sunnuntaiaamuun kuuluu riisipuuron keittäminen. Riittävä määrä ylikiehumisia ja pohjaan palamisia antavat varmuuden onnistumiseen. Jatkuvasti ei tarvitse olla vieressä vahtimassa, vaikka kauas ei voi karata.

Ajatus livahtaa iltapäivään. Silloin menen Auli-Maritta Ruuskasen taidenäyttelyyn. Kuvittelen ketä tuntemiani ihmisiä siellä tapaan. Keksin valmiita keskustelun aloituksia. Toivon siellä tapaavani muusaksi sopivan henkilöttären, vaikkapa ensimmäisen perintöprinsessan. Koronan takia emme koskettele. Kysyn, onko hän löytänyt onnen?

Puuroa on välillä sekoitettava. Onni jäi otsalohkoon odottamaan lisää kysymyksiä. Mitä onni oikeastaan on? Missä se on? Onko se hellan ääressä? Onko se pöydällä missä kirjoitan? Onko se niiden välissä vai untuvaisessa makuupussissa?

Lisään suolan ja jätän hautumaan. Vastaan itse. Ainakin yritän. Ajatus ei pysy keittiössä vaan karkaa luontoon. Pysähtyy tuttuihin paikkoihin, joissa olen seisonut, istunut, maannut, katsonut, tuntenut. Jälki on jäänyt muistiin.

Onni on hyvää oloa siinä missä on, mihin on itse tullut, edes huomaamatta, että sattuma on hiljaa työntänyt hartioista ja suojelusenkeli puhaltanut myötätuulta. Todellisuudessa ei tulo niin helppoa ole ollut, sillä piru on pitänyt risusavottaa ja oksien ja latvusten yli on joutunut hyppimään, välillä on voinut kompastua, mutta sinnikkäästi jatkanut.

Hyvänolon paikalla ei tunnu, että onni olisi muualla ja sitä pitäisi lähteä etsimään. Näköala on sattunut avaralle paikalle. Katse voi hitaasti lipua lähellä olevan yli ja pysähtyä taivaanrantaan. Levätä siinä ja tuntea olevansa osa isompaa, olevansa ison sisällä. Taivaalla ei ole pilviä. Enkeli on siivellään lakaissut tai Jumala peräti imuroinut.

Katse palaa takaisin ja näkee lähelle. Jäkälä on murtunut jalan alla. Sen kasvaminen kestää vuosia. Puurossa on keltainen voisilmä. Se katsoo lävitseni. Ei ole tyytyväinen näkemäänsä. Kastan lusikkaa silmään. Puuro ja taide ovat hyvä yhdistelmä. Molempia tarvitaan jaksamiseen.

Olen etuajassa. Taiteilija toivottaa tervetulleeksi näyttelyyn sanomalla: ”Iso halaus.” Sanon, että koronan pahin puoli on siinä, että emme voi halata. Kasvomaski on minulle eduksi, kun ei näy kuin silmät. Yritän saada niihin viisaan katseen.

Hitaasti, pysähdellen, aistit avoinna kierrän gallerian. Istun sulattelemaan näkemääni. Kolme naamioitunutta henkilötärtä tulee mukaan Hetken runo –improvisaatioon. Maailmalla vaeltavat murheet eivät tule sisälle. Luova taiteellinen hetki helisee vapautunutta naurua. Taiteilija laulaa.

Sanoihin sisältyy näyttelyn teema: mielen vapaus. Puuronkeittäjän onni on paikalla, vaikka ensimmäinen perintöprinsessa ei ilmestynyt sitä jakamaan.

#