keskiviikko 30.9.2020 | 08:28
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Miia Ruuttulan kolumni: Syntyvyydestä ja seuranhausta

To 17.9.2020 klo 06:30

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Syntyvyys pitäisi saada nousuun. Media jaksaa toistella, miten tärkeää se on julkisen talouden kestävyydelle ja heti perään joku kolmekymppinen muistuttaa oikeudestaan päättää itse, hankkiiko lapsia vaiko ei. Keskustelussa tuntuu toistuvan käsitys siitä, että kaikki vauvantekoikäiset ovat elämäntilanteessa, jossa he voivat halutessaan alkaa perhettä perustamaan.

Oma havaintoni kuitenkin on, että pariutuminen on haastavaa, sillä kysyntä ja tarjonta kohtaavat huonosti. Luullakseni pikkukylissä sinkulla on hyvin vähän mistä valita sen jälkeen, kun kolmekymmentä vuotta on kilahtanut mittariin. Maaseudun yksinäiset poikamiehet ovat vaikeassa tilanteessa, mutta kovin paljon helpommalla eivät pääse yliopistokaupunkeihin pakkautuneet sinkkunaisetkaan. Vilkkaasta opiskelijaelämästä huolimatta ei ole mitään takeita siitä, että ulospäinsuuntautuneinkaan graduntekijä löytää oikeasti itselleen sopivaa puolisoa kampuskirjaston lukusalista.

En tiedä miten itseäni vanhemmat polvet ovat onnistuneet pariutumaan niin sankoin joukoin, mutta nykypäivän kolmekymppisten seuranhaussa ei ole hurraamista. Moni lopettaa iän myötä baarissa käymisen, kun “ei sieltä löydä ketään.” Aloitteita uskalletaan tehdä enää vain Tinderissä, mutta se pullistelee myös profiileja, joista paistaa turhautuneisuus ghostaamiseen ja muuhun välinpitämättömään kohteluun, jota kasvottomassa somessa helposti saa osakseen. “Syntyvyyttä nostavaan toimintaan” on vielä paljon matkaa, jos nainen ei suostu lähtemään edes kahville, koska mies on alle 175 cm pitkä.

Tinderistä on tullut paikka, jossa kukaan ei enää alkuinnostuksen jälkeen halua olla, mutta vaihtoehtojakaan ei pariutumishaluiselle sinkulle paljoa ole tarjolla. Onnistuakseen täytyy ymmärtää, että jokaisen profiilin takana on ihminen, joista suurin osa ansaitsee ihan aidosti mahdollisuuden.

Muutimme poikaystäväni kanssa yhteen sattumalta keskellä koronakevättä. Eristäytymistä vaativat poikkeusajat jos jotkin osoittavat kuinka paljon ihminen toista ihmistä tarvitsee. Yksineläville ystävilleni kevät oli raskas, vaikka juttelimme WhatsAppissa lähes päivittäin. Mikään tsemppiviesti ei ole sama asia, kuin toisen ihmisen aito läsnäolo.

Toisaalta yhtä lailla kevät on voinut olla raskas niille, jotka ovat kokeneet olevansa kotona jumissa kumppanin kanssa, jonka kanssa parisuhde ei syystä tai toisesta enää toimi.

Nyt kesän jälkeen alkavat illat taas pimentyä ja moni varmasti miettii kenen viereen sitä sohvalle käpertyisi, jos koronan toinen aalto iskee ja vie taas arjesta kaikki päivittäiset sosiaaliset kontaktit.

Lastenhankintaa koskevan keskustelun sijaan mediassakin kannattaisi keskustella ennemmin siitä, mitä nuoret aikuiset ylipäätään odottavat parisuhteelta. Miten yhä useampi toista ihmistä kaipaava helpommin löytäisi etsimänsä? Ja tekisi sitten niitä lapsia, jos vanhemmuuden omakseen kokee?

Miia Ruuttula

Tinderistä eroon päässyt kolmekymppinen

#