perjantai 3.7.2020 | 00:41
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Koronatilanne on ennallaan Soiten alueella – Koko maassa 15 uutta tartuntaa

Arja Kangas
Ke 10.6.2020 klo 13:02 | päivitetty ke 13:07

Koronavirustartuntojen tilanne on pysynyt ennallaan Soiten alueella. Torstaina kuntayhtymästä kerrottiin, ettei uusia tartuntoja ole todettu.

Yhteensä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu 31 koronavirustartuntaa.

Koronavirustestejä tehdään matalalla kynnyksellä koronaoireisilta Soiten infektiovastaanotoilla. Soitesta kehotetaan hakeutumaan testaukseen myös lievistä koronavirukseen viittaavista oireista.

Soiten tartuntalukumäärää nosti viime viikolla Reisjärvellä todetut koronatapaukset. Reisjärven kunta sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, mutta se kuuluu Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin ja Reisjärvi hankkii Soitelta erikoissairaanhoidon palvelut.

Reisjärven koronatilanne on pysynyt kuitenkin ennallaan viime viikosta lähtien. Reisjärvellä laboratoriovarmistettujen koronatartuntojen määrä on 12 ja niistä viimeisimmät tulivat ilmi viime viikon torstaina. Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen mukaan kaikki Reisjärvellä todetut tartunnan saaneet sairastavat kotona.

THL:n päivittäisessä karttasovelluksessa esitetään varmistetut tapaukset Suomessa kunnittain, jos kunnassa on enemmän kuin neljä laboratoriotestein varmistettua koronatapausta.

Kokkolassa on koronakartan mukaan todettu koko kevään aikana kahdeksan tartuntaa ja Pietarsaaressa sekä Vetelissä viisi tartuntaa.

Nivalassa todettiin aiemmin keväällä viisi varmennettua koronavirustartuntaa. Kokkolassa, Pietarsaaressa, Nivalassa ja Vetelissä tartuntatilanne on pysynyt ennallaan jo pitempään.

Koko maassa laboratoriovarmistettujen koronatartuntojen määrä oli keskiviikkona 7 040. Lukumäärä kasvoi 15 tartunnalla keskiviikosta.

THL:n karttasovelluksen luvut perustuvat tartuntatautirekisterin tietoihin ja sivuston tiedot voivat päivittyä takautuvasti.

#