Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Ehdokas Keijo Raitanen vertaa seurakuntaa kuntaan mielipidekirjoituksessaan – Miksi äänestän seurakuntavaaleissa?

Keijo Raitanen Lestijoki+ | Ke 7.11.2018 klo 20:00

Äänestän, koska olen kiinnostunut kotiseurakunnastani, mutta myös siksi että olen kiinnostunut kotikunnastani. Kirkko ja aktiivinen seurakunta ovat tärkeä osa elävää kuntaa. Jos seurakunnan toiminta kuihtuu ja rakennukset rapistuvat, koko paikkakunta alkaa voida huonosti, siitä tulee juureton ja väsynyt. Siksi on tärkeää äänestää sitoutuneita ja aktiivisia ihmisiä kirkkovaltuustoon, ihmisiä joilla on tervettä järkeä ja rauhallista mieltä.

Seurakuntavaaleissa valittavan valtuuston tehtävien hahmottaminen ei ole aina kovin helppoa. Valtuusto tekee kuitenkin tärkeää työtä, mutta enemmänkin taustavoimana, mahdollistamassa monipuolista, seurakuntalaisten toivomusten mukaista toimintaa. Se päättää uusista viroista ja valitsee esimerkiksi kappalaisen, se päättää kirkollisveron määrästä ja taloudenpidon ja toiminnan yleisistä linjauksista, se päättää rakennushankkeista, tilojen käytöstä ja avustuksista. Välillisesti kirkkoneuvosto vaikuttaa kirkolliskokouksen edustajien valintaan ja sitä kautta koko kirkon talouteen ja esimerkiksi kirkkolain sisältöön, maallikkovalitsijoiden kautta jopa siihen, kuka valitaan kulloinkin hiippakuntamme piispaksi.

Kirkkovaltuusto valitsee kirkkoneuvoston jäsenet, valituksi voi tulla kuka tahansa seurakuntalainen. Kirkkoneuvosto päättää enemmänkin toiminnasta käytännön tasolla. Vaaleissa valittava kirkkovaltuusto on siten paljon vartijana. Sillä on valtava merkitys seurakunnan toimintaa suunniteltaessa ja tietenkin toiminnan toteuttamisessa. Aktiivinen ja kuunteleva valtuusto on jokaiselle elävälle kunnalle äärimmäisen tärkeä voimavara. Kirkko on rakennus, josta täytyy pitää huolta, kirkko on Jumalaan uskovien vapaaehtoinen yhteisö – josta täytyy pitää, vielä enemmän, huolta. Siksi äänestän.

Ennakkoäänestys jatkuu 10.11. saakka ja varsinainen äänestyspäivä on 18.11.

Keijo Raitanen

Ehdokas, Toholampi

#
Fingerpori